Suositus toimintamalliksi epäiltäessä koronavirustartuntaa työpaikalla

Jäsensivuille on lisätty suositus toimintamalliksi, kun työpaikalla epäillään koronavirustartuntaa.

Maan hallitus on muuttanut matkustusrajoituksia siten, että niillä voidaan arvioida olevan vaikutusta erityisesti lähialueilla Suomen ja Viron välisessä liikenteessä ja myös autoalalla on varauduttava työpaikoilla ilmeneviin koronavirustartuntoihin.

Voimassa on kuitenkin edelleen vahva suositus välttää vapaa-ajan matkustamista ulkomailla.

Jäsensivustolta löytyy yleinen suositus epäillyssä tartuntatilanteessa toimimisesta, sen lisäksi on otettava huomioon kunkin yrityksen ja yrityksen sisällä eri työpaikkojen erityisvaatimukset.

Kaikki koronapandemiaan liittyvät tiedotteet löytyvät  kohdasta Koronapandemia (vaatii kirjautumisen) https://aakl.fi/jasenille/tiedostot/koronapandemia/